KOHTAAMISTEN KARTTA / RAISIO, NAANTALI, KAARINA, LIETO, PAIMIO, MYNÄMÄKI, MASKU, NOUSIAINEN, PÖYTYÄ, AURA & RUSKO

Kohtaamisten kartta on Turun sarjakuvakerhon toteuttama yhteisötaideteos. Kuntalaiset yhdessä sarjakuvataiteilijoidemme kanssa kokoontuvat tarkastelemaan kotikuntaansa ja sen karttaa. Piirretään, keskustellaan, tarinoidaan: Mitkä paikat kunnassa ovat tärkeitä juuri Sinulle? Missä on ihanaa, missä on pelottavaa, missä on tapahtunut jotakin hauskaa? Kartoista kootaan kuntiin näyttelyt, joissa jokainen voi osallistua teokseen omilla tarinoillaan. Lisäksi kootaan myös pdf-tiedosto, jonka voit ladata omalle koneellesi.

TAITEILIJAT:

Turun Sarjakuvakerho ry on toiminut vuodesta 1975 Turun seudun sarjakuvan tekijöitä ja harrastajia yhdistävänä voimana. Kerho julkaisee vuosittain antologian, joka kokoaa yhteen paikallisten tekijöiden sarjakuvia, ja julkaisee myös muita suomalaisen sarjakuvan kannalta merkittäivä sarjakuva-albumeja, sekä järjestää Necrocomicon-sarjakuvafestivaalia. Fyysisesti Turun Sarjakuvakerho on tavoitettavissa Turun Sarjakuvakaupan yläkerrassa Linnankadulla, jossa se myös hallinnoi Turun Sarjakuvakeskusta. Sarjakuvakeskus on Sarjakuvakerhon ylläpitämä kohtaamis- ja hengaamispaikka, harrastus- ja koulutustila.

Kohtaamisten kartta -teoksen toteutusta ohjaamassa ovat seuraavat taiteilijat:

Anna Nummi (s. 1979, Kuvataiteilija AMK) on Kohtaamisten kartta -teoksen primus motor. Turun Taiteiljaseuran, Arte ry:n ja Suunnitelma B ry:n jäsen, ja TIEDETAIDE-luentosarjan kuraattori. Aina myöhässä työhuoneelta. Tekee kuvataidettaan erityisesti öljyvärein ja neulanreikäkameraa käyttäen. Kuvataiteen moniottelija, kissanomistaja, värikkäiden hiusten ystävä. Http://urbanrevolutions.dy.fi

anna    Anni Nykänen (s. 1983) on sarjakuvataiteilija, kuvittaja, graafinen suunnittelija, tuleva animaatio-osaaja sekä Seura-lehdestäkin tunnetun Mummo-sarjakuvahahmon äiti. Lapsuuden haave työstä piirtämisen parissa toteutui ja nyt Anni saa piirrellä enemmän kuin tarpeeksi. Vähäisellä vapaa-ajallaan hän nostelee puntteja pitääkseen piirtolihakset hyvässä kunnossa. mummo.sarjakuvablogit.com

anniJohanna Jasmine Heinonen (1992) toimii Turun Sarjakuvakerhon hallituksessa ja toiminnassa aktiivisesti, ja totuttelee kysyttäessä kertomaan olevansa ihan oikea sarjakuvataiteilija. Iloitsee muodin historiasta, teestä ja suloisista asioista. nurkissa.sarjakuvablogit.com

johannaTuuli Hypén (s. 1983) on turkulainen kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä, jonka tunnetuin sarjakuva kertoo citykettu Nannasta. Hypén on piirtänyt myös Cityelämää-sarjakuvia Turun Sanomien teemalehteen. Piirtämisen ohella hän harrastaa intohimoisesti digitaalista pelikulttuuria ja kulttuurihistoriaa. Taidealan sekatyöläiseksi tunnustautuva Hypén piirtää ja kirjoittaa tällä hetkellä jatkoa Veikka-ketusta kertovaan lastenkirjaansa. Aikaa riittää myös sarjakuvapajailuun! www.tuulihypen.com

tuuliMari Rytkönen (s.1983, FM) on turkulaistunut kulttuurin moniottelija, joka järjestää tapahtumia laidasta laitaan. Esiintyjänä erityisesti burleski ja performanssitaide ovat hänen sydäntään lähellä. Motto: “Don’t write a check with your mouth you can’t cash with your ass”

mari

YHTEISTYÖSSÄ:

Aurankunta_footerlogo_netti1288956logoMYNISnaantali-logolog
logoPoytya_logo_183x130
logo-raisio
index